Mikkelin Kulttuurijoulukauppa

Kulttuurijoulukaupan yhdeksäs joulukausi järjestettiin Jouluaukiolla, Mikkelin torilla Jouluteltan vieressä. Vuosi vuodelta aineettomien kulttuurielämyslahjakorttien suosio on kasvanut. Vuonna 2019 vietetäänkin jo Kulttuurijoulukaupan kymmenettä vuotta.
Kulttuurijoulukaupassa ei ole myynnissä perinteisiä tavaralahjoja, vaan kaikki tuotteet ovat lahjakortteja kulttuurielämyksiin. 

Kulttuurijoulukaupan tavoitteena on tuoda esille Mikkelin seudun monipuolista kulttuuritarjontaa ja aktivoida asukkaita kulttuuripalveluiden pariin sekä edistää näin hyvinvointia kulttuurin ja taiteen keinoin. Tällä toiminnalla kaupungin kulttuuripalvelut tukee samalla paikallisia kulttuuritoimijoita. Tavoitteena on myös helpottaa kysynnän ja tarjonnan kohtaamista ja olla vaihtoehtona tavaramarkkinoille.
Muista lähimmäistäsi tavaran sijaan lahjakortilla ja tue samalla paikallista kulttuuritoimintaa.
Palvelun tuottaa Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut.

 

Vuosien varrelta

Kulttuurijoulukauppa sai alkunsa Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden organisoimana vuonna 2010. Ensimmäisenä vuonna kauppa palveli Wanhan Muuntamon tiloissa Pursialassa.
Vuosina 2011-2015 Kulttuurijoulukauppa toimi Kenkäveron vanhassa saunarakennuksessa. Vuonna 2016 Kulttuurijoulukaupan toiminta siirtyi Mikkelin keskustaan, kävelykadulla järjestettävälle Jouluaukiolle.
Vuodesta 2017 Kulttuurijoulukauppa koju on ollut mukana Mikkelin torin Jouluaukiolla Jouluteltan kupeessa.